OLVI-säätiön lehdistötiedote
OLVI-säätiön hallitus jatkaa vuonna 2013 entisessä kokoonpanossaan eli hallituksen jäsenet ovat; tuotantojohtaja Minna Aronen, kehityspäällikkö Timo Hortling ja varatuomari Heikki Sinnemaa Iisalmesta sekä piispa emeritus Wille Riekkinen Helsingistä ja agronomi Paavo Jauhiainen Siilinjärveltä.
Hallitus valitsi puheenjohtajakseen vuodeksi 2013 Paavo Jauhiaisen ja varapuheenjohtajaksi Timo Hortlingin. Säätiön asiamiehenä jatkaa Seija Hakala.
Viime viikolla pitämässään kokouksessa hallitus päätti säätiön mittapuulla mitattuna kahdesta merkittävästä asiasta. Avustuspuolella säätiö päätti olla tukemassa merkittävällä summalla Kuopiossa sijaitsevan, laadultaan ja harvinaisuusarvoltaan Euroopan huippua olevan ortodoksisen kirkkomuseon restaurointia uuteen kukoistukseensa. Sijoituspuolella säätiö päätti lähteä mukaan pääomasijoittajana Green Fuel Nordic hankkeeseen. Säätiön hallitus katsoi kotimaisen puun jalostamisella tuontia korvaavaksi bioöljyksi olevan suuret tulevaisuuden mahdollisuudet kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen. Näin säätiö kokee osaltaan voivan luoda ko. sijoituksen kautta uusia, kasvavia mahdollisuuksia säätiön toiminnan tarkoituksen toteuttamiseksi.
Säätiö jatkaa myös ensi vuonna niin veteraanijärjestöjen kuin kotiseutuliiton työn tukemista. Säätiön lahjoituksella on viime vuonna saatu alkuun päihdelääketieteen lahjoitusprofessuuri Itä-Suomen yliopistoon. Säätiö on osarahoittajana tulevanakin vuonna Itä-Suomen yrityskyläprojektissa koululaisten oppimisympäristönä. Säätiö rahoittaa Rautavaaran kurssi- ja leirikeskusta Voimaa Vanhemmuuteen -hankkeella. Stipendeinä ja apurahoina tullaan jakamaan tulevana vuonna vajaa 400 000 euroa, josta valtaosa suunnataan akateemisiin opintoihin ja tutkimustyöhän.
Tunnustuspalkinnot, Ylä-Savon kotiseutumuseo, panimomuseo sekä kalojen istutus Poroveteen ovat esimerkkejä säätiön säädekirjan mukaisesta muusta avustustyöstä. Kaiken kaikkiaan hallitus on varautunut ensi vuonna suuruusluokaltaan 1,5 miljoonaan euron tuki- ja avustustoimintaan.
Ystävällisin terveisin ja Hyvän Joulun toivotuksin
Seija Hakala
Asiamies
Yhteystiedot
puhelin; 178385203 tai 0500545851
sähköposti; seija.hakala (at) olvi.fi
Related: Tiedotteet